Otimme esikoiselle vakuutuksen jo raskausaikana, mutta emme ole siitä juuri vielä hyötyneet. Toki on hyvä, että esikoinen on ollut terveenä, mutta ainoa kerta, kun vakuutusta on hyödynnetty, oli se kun kävimme yksitysellä lääkärillä lapsen atooppisen ihon takia. Käyntimaksu ja lääkeostokset jäivät vielä alle omavastuun, mutta jatkossa atopiaan liittyvien lääkevoiteiden (ei perusvoiteiden) pitäisi mennä vakuutuksen piiikkiin.

Kun selvisi, että odotamme kaksosia, mietimme lähinnä sitä, miten korkeaksi vakuutusmaksut nousevat -- emme siis niinkään sitä, ottaisimmeko vakuutukset vaiko emme. Asialla ei ole kiva jossitella, vaan parempi ne kai on vain ottaa.

Olemme hiljattain kilpailuttaneet kaikki vakuutuksemme, mutta Fennia oli edelleen halvin, joten siinä olemme pysyneet. En edes tiedä, miten vakuutusyhtiön vaihtaminen menisi nyt, kun esikoinen on jo 1,5-vuotias. Korvaisiko uusi vakuutus edellisen vakuutuksen aikana todetut sairaudet (atopian)? Vai menettäisimmekö tämän edun vaihtaessamme yhtiötä?

Tänään postissa saapui lasku vakuutuksista, eikä kyseessä ollut ihan pieni summa. Koska lapsen sairasvakuutus pitää Fenniassa ottaa aina kotivakuutuksen yhteyteen (käsittääkseni), tuo loppusumma oli nelinumeroinen. Meillä on käytössä maksutapa-alennus, eli 2,5 prosentin alennus siitä, että maksamme laskun kerralla. Alennus se on pienikin alennus. Ja ei tuo summa kovin pahasti tee lovea pankkitiliin, kun on kunnolla puskurirahaa säästössä, mutta on noin iso lasku kyllä aika hullu maksu siitä, "mitä jos". 

No, näillä mennään kun on leikkiin ryhdytty. Piti vain tulla avautumaan tuosta hintapolitiikasta. Kaksosten raskausajan vakuutusmaksu oli 90 euroa per lapsi, nyt ensimmäisen vuoden vakuutusmaksu oli vajaat 400 euroa per lapsi. 1,5-vuotiaan esikoisen seuraava vakuutusvuosi maksaa enää reilun satasen vähemmän, joten nopeasti nuo hinnat laskevatkin, kun lapset kasvavat.