Laskimme lauantaina esikoisen pinnäsängyn laitaa niin, että tämä pääsee sieltä pienellä akrobatialla itse pois. Olikin siis ihanaa, kun äitienpäivän aamuna sain jäädä sänkyyn, vaikka kuulin esikoisen heräilevän. Pienten jalkojen tepsutusta seurasi ilopillerin riemu äidin löytymisestä -- söpöä, ellei kello olisi ollut vasta 5.45. Aamun aikana ehdittiinkin sitten syödä aamupala ja kakkukahvit, ja heti kun kehtasimme lähdimme anoppilaan toiselle kattaukselle. Paluumatkalla nautimme äitienpäivälounaan huoltoasemalla -- ei ehkä maailman hohdokkainta, mutta maukas lehtipihvi tekemättä itse mitään on tässä elämäntilanteessa suurinta luksusta. Esikoisen mentyä päiväunille kävin itsekin lepäämässä, ja iltapäivä jäikin sitten ulkoilulle ja tavallisille kotijutuille pyykinpesuineen kaikkineen. 

Äitienpäivä oli siis erittäin ihana ja onnistunut. Yritin muistella, miten vietimme päivää viime vuonna, kun esikoinen oli puolivuotias, mutta en muistanut. Vauvavuodesta on jälkikäteen jäänyt todella vähän asioita mieleen, onneksi sentään kuvia on paljon. Joitakin tunteita toki muistan hyvin, ja muistan kyllä senkin, että äitienpäivä oli viime vuonna masentava ja minä kiukkuinen, kun puoliso ei huomioinut päivää osaltani mitenkään. Anoppilassa kävimme silloinkin, ja minua ärsyttää jakaa "oma päiväni" muiden kanssa, mutta tänä vuonna suhtauduin asiaan jo paremmin. Toisella paikkakunnalla asuva oma äitini ei tunnu tässä asiassa kilpailijalta, koska emme joka vuosi sieläl äitienpäivänä vieraile. Tänä vuonna myös lapsi ymmärsi juhlasta jo enemmän ja päivä tuntuu siksikin ihanammalta. Vuosi sitten parisuhteessamme ei mennyt yhtä hyvin kuin nyt, mutta toivottavasti ensi vuonna äitienpäivänä olemme yhtä lämpimissä väleissä kuin nyt, uudesta vauvavuodesta huolimatta. Se vähän jännittää, mutta se onkin jo toisen postauksen paikka.

PS. Lahjaksi sain päiväkodissa askarrellun patalapun, jossa oli esikoisen nimi ja kädenjälki, sekä kortin, jossa oli valokuva esikoisen rakkaasta kissa-pehmolelusta, joka oli kuvattu lelupäivänä. Yllätyin mainiosta kuvasta niin, että piti nauraa ääneen.