Minulla on yksi hyvä ystävä, jonka olen tuntenut lukioajoista lähtien. Hän asuu toisella puolella Suomea, joten näemme erittäin harvoin, mutta pidämme yhteyttä päivittäin. Kun esikoisemme syntyi, ystäväni kertoi odottavansa ensimmäistä lastaan. Lapsillamme on ikäeroa seitsemän kuukautta. Keskustelin ystäväni kanssa vasta siitä, miten äitiys on meitä muuttanut ja miten toinen raskaus eroaisi ensimmäisestä.

Toista raskautta en ole ehtinyt juuri edes ajattelemaan, ainakaan samalla tavalla kuin ensimmäistä. Työ, arki ja perhe vievät kaiken ajan ja jäljelle jäävät hetket käytän nykyään lepäämiseen. Tärkeysjärjestys ainakin on muuttunut, sillä nyt ymmärrän levon tarpeellisuuden ja osaan ottaa sopivista tilanteista hyödyn irti. Esikoisen vauva-aikana touhusin omia juttujani silloin, kun vauva hetken nukkui. Nyt ei tuollainen tulisi enää mieleenikään, eikä nytkään ennen kaksosten syntymää minulla ole enää tarvetta tehdä omia juttuja vaan vietän mielelläni kaiken mahdollisen ajan lapsen kanssa. Lapsi on humahtanut pituutta ja oppinut puhetta kuin varkain, eikä ole enää se äidin pikkuvauva, joten tämä aika menee hurjan nopeasti ja se pitää yrittää painaa mieleen.

Vointini on ollut toisessa raskaudessa huonompi -- vielä viime viikollakin piti oksentaa kerran ennen töihin lähtöä, vaikka raskaus on edennyt jo yli puolivälin. Silti mielialani on varmasti parempi. Vaikka tulevaisuus kolmen pienen äitinä hirvittää, niin en ole niin pihalla kuin viimeksi. Hormonitkaan eivät tunnu vaikuttavan yhtä voimakkaasti kuin esikoista odottaessani, ja parisuhdekin tästä selvästi kiittää. Toki tulevaisuus on tällä kertaa helpompi hahmottaa, kun on jo kokemusta yhdestä vauvasta, mutta toisaalta uudet tulokkaat voivat ollakin paljon helpompia tapauksia -- tai täysiä koliikkimonstereita. Sitä ei kuitenkaan voi vielä tietää, joten asiaa on turha märehtiä.

Töistäkään en jaksa stressata, sillä esikoisen jälkeen oli melko helppo löytää uusi työpaikka, eikä minulla tällä kertaa ole yhtä kova hätä päästäkään takaisin oravanpyörään. Nautin ammattini tarjoamista haasteista, mutta tällä kertaa tiedän, että alla oleva työkokemus riittää pitkälle ja takaa minulle hyvän tulevaisuuden. Töitä ehtii sitten tehdä ne seuraavat 30 vuotta, mutta lapset ovat pieniä vain kerran. En nyt sano että haluan olla kotona seuraavat kolme vuotta, ehei, mutta ainakin vuoden ihan helposti ja vaikka ylikin (esikoinen oli 11 kuukautta vanha, kun menin töihin).

Omaan vartaloon ja sen muutoksiinkin on ollut helpompi suhtautua. Nyt vatsani on jo selvästi pyöreä ja aika sievän kokoinen, mutta loppuraskaudesta joudun todennäköisesti kuljettamaan tätä kaksosvauvamahaani kottikärryillä. Sitten mitkään vaatteet eivät mahdu päälle ja kaikki liikkuminen on vaikeaa -- sitä en todellakaan odota! Mutta olen todella innoissani siitä, että synnytyksen jälkeen vartalo palautuu pikkuhiljaa omiin käsiini. Toki aion imettää mahdollisimman pitkään, mutta aion pitää itsestäni hyvää huolta oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla. Suunnitelmissa on kunnianhimoisia vaunulenkkejä ja myöhemmin juoksun uudelleen aloittamista... Tavoitteita pitää olla!

Mitä teillä mietitään raskausaikana?