Kahdeksan työpäivää kesälomaan. Aika näyttää, olenko vielä loman jälkeen sopiva töihin vai joko saan jäädä saikulle.

Olen ollut nykyisessä työpaikassani viime lokakuusta lähtien, olin niin onnellinen kun sen paikan silloin sain. Kyseessä on iso kansainvälinen yritys ja todella mielenkiintoinen toimiala, mutta talon sisällä monia asioita hoidetaan todella kankeasti eikä työntekijöiden mieliala ole kovin korkealla. Talvella yksikössämme pidettiin myös yt-neuvottelut, jotka eivät auttaneet asiaa, joten kun raskaustesti näytti kahta viivaa, se oli helpotus. Toki pestini on määräaikainen muutenkin, mutta eipä jää harmittamaan, että jään muutamaa kuukautta aiemmin pois töistä.

Töiden aloituksen jälkeen tuntui ihanalta, kun sain kaikessa hiljaisuudessa keskittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen, ajatus- ja luomistyöhön, käydä yksin vessassa (!!) ja pukeutua hienoihin hienompiin vaatteisiin. Puhua ystävien kanssa kahvitunnilla, syödä muiden tekemää ruokaa ja välttää vielä tiskien korjauksen ja pöydän siivouksen. Palkastakaan ei voi valittaa. Mutta on se ihanaa jäädä kotiinkin. Olen valmis.

Tällä kertaa tiedän, mihin olen ryhtynyt. Ja siitä huolimatta: olen valmis.

(Ettehän kiltit kuitenkaan muista minua tästä postauksesta sitten ensimmäisinä kuukausina synnytyksen jälkeen, kesken pahimpien tuskailujen. Kiitos.)