Vaikka ensimmäisellä neuvolakäynnillä näimme ultrassa jo kaksi alkiota, oli olo niin epäuskoinen, että halusin odottaa kunnes saisimme asiaan varmistuksen nt-ultrassa. Neuvolan täti tarjosi mahdollisuutta varata aika toiseen neuvolaan maksulliseen ultraan ennen sitä, mutta emme kokeneet sitä järkeväksi. On jos on -- me voimme odottaa.

Ehdin tuona aikana tavata toisella paikkakunnalla asuvaa perhettäni useita kertoja, mutta maltoimme olla kertomatta salaisuuttamme vielä kenellekään. Tai no, yhdelle yhdysvalloissa asuvalle tutulleni kerroin, koska hän asuu niin kaukana ja hänellä itsellään on esikoisemme ikäiset kaksoset. Hän oli aivan innoissaan.

Pyörittelimme siis ajatusta kaksosista puolisoni kanssa kahdestaan, ja ajattelutavaksi vakiintui, että kyllä niitä kaksi on ja miten me sen ja sen asian sitten hoidamme. Kun nt-ultra viimein koitti, saimme asiaan vahvistuksen. Aatu ja Beetu löytyivät ja näyttivät voivan hyvin. Molemmilla näkyi syke, vaikka minua kummastuttaa, että vielä emme ole saaneet kertaakaan kuulla sykettä dopplerilla. Olen utelias kuulemaan, miltä se kuulostaa!

Ultran teki sama kätilö, joka teki esikoisemme rakenneultran. Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka nopeasti hän epäselvistä ultraäänikuvista osaa tulkita, että tuossa on munuainen, tuossa käsi, tuossa napanuora. Kuulemma kaksosraskaudessa ei nt-ultrassa voida niskaturvotusta mitata, koska heidän järjestelmänsä osaa laskea arvon vain yhdelle vauvalle (järjestelmään oli tulossa päivitys ensi kuussa, jonka jälkeen se on mahdollista, eli pienestä jäi kiinni). Kuitenkin hän sanoi, että niskaturvotukset olivat ihan normaaleissa luvuissa, ja luotan kätilön ammattitaitoon.

Tutkimuksen jälkeen kätilö kertoi, että saan varautua synnyttämään jo 2--4 viikkoa ennen laskettua aikaa sekä jäämään pois töistä viimeistään rv 28. Apua! Saimme seuraavan ajan äitiyspoliklinikalle, joka on samalla rakenneultran aika. Raskautta seurataan toki myös neuvolassa. Kuulemma rakenneultrassa pyritään selvittämään sukupuolet, jotta A ja B on mahdollisesti helpompi erotella toisistaan (jos vaihtavat paikkaa). Ja sittenhän sitä voi alkaa suunnitella nimiä ja vaateostoja.

Kaksosraskautta seurataan tiiviimmin kuin tavallista raskautta, mikä on oikeastaan ihan mukavaa. Edelliskerralla välillä kaipasinkin, että seurantaa olisi ollut enemmän, vaikka meillä aina kaikki hyvin olikin. Ensisynnyttäjän hermoilua -- tällä kertaa olenkin jo vanha tekijä.