Ensi viikonloppuna vietetään veljeni vauvan ristiäisiä, ja minusta tulee kummitäti! Olen tuskaillut juhlavaatteiden kanssa pitkään, koska kaapista löytyy enää harvoja yhdistelmiä, jotka a) mahtuvat päälle ja b) näyttävät hyvältä. Nyt taisin palata valinnoissani takaisin lähtöruutuun, mutta ehkä ensimmäinen vaihtoehto olikin se paras. Piti vain testata muutama muu välissä ja todeta ne huonoiksi.

Siitä olen tyytyväinen, että juhlavaatteet löytyvät nyt omasta kaapista, sillä olen yrittänyt olla ostamatta kovin paljon uusia vaatteita, joita pitäisin vain raskausaikana. Jään aivan pian kesälomalle ja sen jälkeen en ehkä enää palaa työpaikalle, joten "edustusvaatteille" on vähän tarvetta. Uusien sandaalien ostamista suunnittelin pitkään, koska jalka ei kuitenkaan kasva yhtä paljoa kuin muu kroppa, mutta nyt kenkätarvekin näyttää hävinneen. 

Vaalensin tänään hiukseni, mutta lopputulos oli todella keltainen ja tyveen jäi muutama näkyvä tumma läiskä, joten ojasta allikkoon mentiin. Turhautumistani soitin äidilleni, joka sai ainakin hetkeksi minut unohtamaan koko murheen. Hän oli sitä mieltä, että pitää minun edes vähän panostaa ulkonäkööni raskausaikanakin, ja kotiäitinäkin, etten aivan ränsisty tai masennu. Oikeassahan hän onkin, mutta suunnitelmissani on pudottaa ensin painoa ja vasta sitten miettiä uusien vaatteiden ostamista.

Minulla on ensimmäisestä raskaudesta vielä noin 10 raskauskiloa, ja tässä raskaudessa kiloja on tullut tähän mennessä 14 lisää, joten urakkaa on. Ymmärrän tällä kertaa senkin, ettei imettäessä voi laihduttaa, mutta toivottavasti jaksaisin liikkua enemmän ja syödä terveellisesti. 

Ja jos piristystä kaipaan, niin aion pistää rahani hyviin ihonhoitotuotteisiin ja kosmetiikkaan -- ne kun eivät voi olla väärän kokoisia (vaikka ehkä vääränlaisia voivatkin olla). Ensi viikolla olen menossa kampaajallekin hiustenleikkaukseen, mutta nyt kyllä mietityttää kehtaanko edes mennä, kun kuontalo on niin kamalassa kunnossa. Ehkä haen illalla kaupasta uuden väripaketin ja teen paikkausoperaation. Huh, naisena oleminen ei ole helppoa!

Vietämme juhannusta ihan arkisesti kotona, vielä ei ole edes satanut vettä joten eilen ulkoilimme aamupäivällä miljoonan hyttysen kanssa. Päiväunien jälkeen mittasin esikoiselta yli 38 astetta kuumetta. Sitten ollaankin pysytelty sisällä.

Kuume onneksi laski pian ja tänään on ollut aamulla mitatessa enää nippa nappa 37 astetta, joten nopeasti meni ohi taas tämä (tai sitten se ei ole koskaan helpottanutkaan, kuumepäiviä kun on kesäkuussa ollut jo aika monta, vaikkeivät peräkkäin osukaan). Kasvoissa lapsella on näppyjä, niitä eilen seurailin mutta taitavat olla mäkäräisen tms. pistoja.

Illalla esikoinen jätti iltapuuron kokonaan syömättä -- ruokahalu ei päätä huimaa muutenkaan, joten veikkaan jälleen kerran hampaita. Puolison kanssa kävimme juhannuksen kunniaksi saunassa, katsoimme tv:stä Kummeli Stories -elokuvaa ja kävimme nukkumaan. Vanhat ja väsyneet. Minä pyörin melkein kaksi tuntia sängyssä, vartin välein pissalla ravaten. Pari lasia limua ja vesimeloniviipaleet olivat liikaa iltaa vasten nautittuna.

Neljältä esikoinen alkoi huudella äitiä. Tämä toistui muutaman kerran vartin välein, kunnes suosiolla hain lapsen väliimme nukkumaan. Eipä vain osannut esikoinen siinäkään rauhoittua, veikkasimme syyksi nälkää. Mehua juotuaan lapsi nukahti omaan sänkyynsä, ja vanhemmat saivat nukkua aina seitsemään asti. Nyt esikoinen on päiväunilla ja itsekin nukuin puolen tunnin kauneusunet -- puoliso on nukkunut yhtä kauan kuin esikoinenkin. Toisilla on vain paremmat unenlahjat, heh.

Jospa tämä tästä iloksi muuttuisi. Ulkoilla ei esikoisen kanssa voi, eikä itseänikään houkuta mennä kukkapenkkiä perkaamaan niiden hyttysten iloksi. Tarpeeksi unta ja ruokaa, niin äiti pysyy tyytyväisenä. Lounasta valmistaessa meni hermot, kun väsyneenä en kestä ollenkaan melua ja meillä huusivat niin esikoinen kuin tv:kin. Nyt sen jo heti tiedostin, että melusta ja väsymyksestä se johtuu, mutta vaikea siitä on selvitä, kun mieli tekisi vain marssia ulos hiljaisuuteen.

Ehkä tämä nyt vielä iloksi muuttuu. Mukavaa juhannusta teille muille!

Otimme esikoiselle vakuutuksen jo raskausaikana, mutta emme ole siitä juuri vielä hyötyneet. Toki on hyvä, että esikoinen on ollut terveenä, mutta ainoa kerta, kun vakuutusta on hyödynnetty, oli se kun kävimme yksitysellä lääkärillä lapsen atooppisen ihon takia. Käyntimaksu ja lääkeostokset jäivät vielä alle omavastuun, mutta jatkossa atopiaan liittyvien lääkevoiteiden (ei perusvoiteiden) pitäisi mennä vakuutuksen piiikkiin.

Kun selvisi, että odotamme kaksosia, mietimme lähinnä sitä, miten korkeaksi vakuutusmaksut nousevat -- emme siis niinkään sitä, ottaisimmeko vakuutukset vaiko emme. Asialla ei ole kiva jossitella, vaan parempi ne kai on vain ottaa.

Olemme hiljattain kilpailuttaneet kaikki vakuutuksemme, mutta Fennia oli edelleen halvin, joten siinä olemme pysyneet. En edes tiedä, miten vakuutusyhtiön vaihtaminen menisi nyt, kun esikoinen on jo 1,5-vuotias. Korvaisiko uusi vakuutus edellisen vakuutuksen aikana todetut sairaudet (atopian)? Vai menettäisimmekö tämän edun vaihtaessamme yhtiötä?

Tänään postissa saapui lasku vakuutuksista, eikä kyseessä ollut ihan pieni summa. Koska lapsen sairasvakuutus pitää Fenniassa ottaa aina kotivakuutuksen yhteyteen (käsittääkseni), tuo loppusumma oli nelinumeroinen. Meillä on käytössä maksutapa-alennus, eli 2,5 prosentin alennus siitä, että maksamme laskun kerralla. Alennus se on pienikin alennus. Ja ei tuo summa kovin pahasti tee lovea pankkitiliin, kun on kunnolla puskurirahaa säästössä, mutta on noin iso lasku kyllä aika hullu maksu siitä, "mitä jos". 

No, näillä mennään kun on leikkiin ryhdytty. Piti vain tulla avautumaan tuosta hintapolitiikasta. Kaksosten raskausajan vakuutusmaksu oli 90 euroa per lapsi, nyt ensimmäisen vuoden vakuutusmaksu oli vajaat 400 euroa per lapsi. 1,5-vuotiaan esikoisen seuraava vakuutusvuosi maksaa enää reilun satasen vähemmän, joten nopeasti nuo hinnat laskevatkin, kun lapset kasvavat.

Rakenneultran jälkeen olemme aktivoituneet tekemään hankintoja: esikoinen sai uuden sängyn ja toisen turvakaukalonkin ostimme, kun kohdalle sattui samanlainen kuin esikoisen vanha. Toiveenamme oli kaksi samanlaista, jotta ei tarvitse aina miettiä, kumpi kaukalo käy kumpaan telakkaan, ja nyt löytyi jopa samanväriset eli "identtiset". Kyllä ne kaikki auton takapenkillekin mahtuivat (turvaistuimen kanssa), mutta tiukkaa tekee. Isompi auto on siis edelleen etsinnässä.

Eilen ostin käytetyt Emmaljungan Twin City Cross kaksostenrattaat. Ne olivat olleet edellisellä omistajalla kolme vuotta ja olivat loistokunnossa edelleen. Esikoisella meillä oli käytetyt Emmaljunga Ceroxit, jotka koin niin hyviksi että pysyimme Emmaljungissa tälläkin kertaa.

Kaksostenrattaisiin ei kuulunut kantokoppia ja nyt vähän mietin, tarvitseeko niitä edes. Emme koskaan esikoisellakaan nostaneet koppaa pois vaunuista, joten ehkä tilalle kävisivät myös makuu-/lämpöpussit, kun päälle tulee kuitenkin vielä lämmin jalkapeite? Kokemuksia?

Isoimmat hankinnat alkavat siis olla siinä. Pinnasänky ostetaan, kun hyvä sattuu kohdalle, mutta olin ajatellut, että kaksoset saisivat aluksi jakaa yhden sängyn, kun ovat vielä niin pieniä (tämä veisi vähemmän lattiatilaa makuuhuoneessakin). 

Mitä muuta sitä pitikään vielä muistaa hankkia?

Kahdeksan työpäivää kesälomaan. Aika näyttää, olenko vielä loman jälkeen sopiva töihin vai joko saan jäädä saikulle.

Olen ollut nykyisessä työpaikassani viime lokakuusta lähtien, olin niin onnellinen kun sen paikan silloin sain. Kyseessä on iso kansainvälinen yritys ja todella mielenkiintoinen toimiala, mutta talon sisällä monia asioita hoidetaan todella kankeasti eikä työntekijöiden mieliala ole kovin korkealla. Talvella yksikössämme pidettiin myös yt-neuvottelut, jotka eivät auttaneet asiaa, joten kun raskaustesti näytti kahta viivaa, se oli helpotus. Toki pestini on määräaikainen muutenkin, mutta eipä jää harmittamaan, että jään muutamaa kuukautta aiemmin pois töistä.

Töiden aloituksen jälkeen tuntui ihanalta, kun sain kaikessa hiljaisuudessa keskittyä lukemiseen ja kirjoittamiseen, ajatus- ja luomistyöhön, käydä yksin vessassa (!!) ja pukeutua hienoihin hienompiin vaatteisiin. Puhua ystävien kanssa kahvitunnilla, syödä muiden tekemää ruokaa ja välttää vielä tiskien korjauksen ja pöydän siivouksen. Palkastakaan ei voi valittaa. Mutta on se ihanaa jäädä kotiinkin. Olen valmis.

Tällä kertaa tiedän, mihin olen ryhtynyt. Ja siitä huolimatta: olen valmis.

(Ettehän kiltit kuitenkaan muista minua tästä postauksesta sitten ensimmäisinä kuukausina synnytyksen jälkeen, kesken pahimpien tuskailujen. Kiitos.)