Tein sunnuntaina pihatöitä, kitkin yhden ison kukkalaatikon ja istutin siihen kukansiemeniä jne. Puoliso oli luvannut hoitaa esikoisen iltatoimet, mutta kun olin valmis, tulin sisälle ja esikoinen odotti ovella itkemässä. Syöttötuoli oli kaatunut tämän touhutessa (ei ollut istumassa siinä) sillä aikaa kun puoliso keitti iltapuuroa. Sain komennuksen mennä takaisin ulos, jotta puoliso saa hoitaa iltatoimet rauhassa loppuun ja lapsi ei takerru äitiinsä (kuten nykyään todella paljon tekee).

Pihalla odotellessani tunsin, kuinka kylmä ilma vilustutti minut, eli nuhassa ollaan taas. Muutaman yön olo on ollut tukkoinen ja töissä on raskas olla, mutta olen sinnitellyt. Eilen alkoi omituinen päänsärky (veikkaan sen aiheuttajaksi toimistomme isonnettua ilmanvaihtoa) ja kipu liikkui otsalohkosta saman puolen hampaisiin. Päässä tuntuu vihlovaa painetta, jos käännän pään alaspäin. 

Tänään vein aamulla esikoisen hoitoon ja jäin kotiin etätöihin. Olo oli aika hyvä, sillä aamupahoinvointi on mielestäni hälvennyt nyt kokonaan. Mutta. Parin tunnin työnteon jälkeen oli pakko kokeilla oksentamista ja kyllähän se taas helpolla tuli. Päälle tunnin päikkärit ja nyt vähän helpottaa. Mutta mitä tämä oikein on?? Ärsyttävää. Panadolista ei ole päänsärkyyn mitään apua, joten ei auta kuin toivoa, että ajan kanssa helpottaa.

Tästä tuli tällainen vuodatuspostaus, mutta se Vuodatuksen blogissa sallittakoon.